Nia mediassa

 

15.9.2015, Soisalon seutu: Nia-tanssi rantautuu Leppävirralle

 

Leppävirta

 

4.8.2015, Keskipohjanmaa  Taianomainen Nia hurmasi

”Ylivieskalainen aineenopettaja Hanna-Kaisa Salopäätti tänä kesänä elvyttää 10 vuoden takaisen ihastuksensa nia-tanssin, johon tutustui opiskelupaikkakunnallaan Oulussa. Tanssin taianomaisuus osoittautui todeksi kesäkuussa Turussa, jonne Salo matkusti viikoksi oppimaan nia-tanssin ohjaajaksi.(…)”

 

”Kymmenen vuotta sitten Minna Aalto, nuori toimittaja, meni Nia-tunnille kokeillakseen uutta USA:ssa syntynyttä fuusiolajia ja tehdäkseen kokemastaan lehtijutun. Vaikka vapaa tanssiminen oli Minnalle tuttua, hän oli epäileväinen tanssillisen, ohjatun tunnin suhteen. Mutta kuten arvata saattaa…”

 

Oulu-lehti,  talvi 2015: Askeleita omaan tahtiin
Ann_Oulu

 

Kesäkuu 2014, NMT, Tanssi on vastapainoa suorittamiselle

Nmtartikkeli062014

”Nia-tanssi on voimaannuttava liikuntamuoto. Se sopii kaikille kuntoon, ikään ja sukupuoleen katsomatta.(…)”